Kävimme yhdessä testaamassa kaksi Dancehall-tuntia Helsinkiläisen HiMo Clubin tutustumisviikolla. Ensimmäisen tunnin nimi oli yksinkertaisesti Dancehall ja siellä keskityttiin "äijämäiseen" tyyliin. Toinen tunti oli nimeltään Dancehall Queen Style, jossa sen sijaan tanssittiin naisellisella tyylillä.
Salla: HiMo Clubin tanssisali oli melko pieni ja täynnä ihmisiä, joten tunneilla todellakin oli jamaikalaisen kuuma ja hikinen tunnelma. Pidin molemmista tunneista todella paljon (mikä ei ole itsestäänselvyys, sillä olen usein aika kriittinen tanssitunteja kohtaan). Miestyyli oli minulle vaikeampaa. Siinä selkä ei saanut mennä notkolle ja lantiota oli tarkoitus iskeä vain eteenpäin, mikä oli yllättävän haastavaa. Äijätyyli oli kivaa, mutta Queen style oli vielä enemmän minun juttuni ja olin innoissani! Siinä sai selkäkin mennä sopivasti notkolle ja sheikkailua tehtiin myös esimerkiksi konttausasennossa. Huippuhauskaa, onhan se nyt siistiä heilutellaan itseään mitä hassuimmilla tavoilla! Tuntien ohjaaja oli sijainen, mutta selvästi todella osaava hommassaan. Pidin siitä, että tunneilla oikeasti opetettiin ja kerrottiin liikkeistä sekä tanssityylistä kattavasti. En esimerkiksi tiennyt, että Dancehall-muuveille on omat biisinsä, joihin niitä yleensä tehdään. Aikaisemmat Dancehall-kokeiluni ovat olleet zumba-tyyppisiä, tämä oli jotain aidomman oloista.
Anni: Komppaan Sallaa, oli todella kivat dancehall -kokeilut! Vaikka mieli leijui, niin peruskuntoilijalle HiMo:n dancehall-tunnit olivat fyysisti mukavan raskaita. Voin kertoa, että seuraavana päivänä reidet tiesivät tanssineensa. Ammattitaitoinen ja iloinen ohjaaja Venla kertoi jamaikalaisen tanssilajin taustoista ja liikekielen viesteistä. Kappaleiden lyriikoita ja rytmiä tulkitaan liikkeiden avulla, omaa persoonallista tyyliä unohtamatta. Jamaikalla dancehall on perinteisesti ollut miesten suosima laji. Siksi klassisessa tanssityylissä on maskuliinisuutta. Kokeilemistamme tunneista naisellinen Dancehall Queen style oli myös minun suosikkini!
Mitä? Dancehall ja Dancehall Queen
Missä? HiMo Club, Lönnrotinkadulla Kampissa. Persoonallinen ja naisellinen tanssistudio glitteriperhos-koristeineen. Koko konsepti noudattaa samaa pinkkiä linjaa. Suositulla kokeiluviikolla tilat tuntuivat aika ahtaalta.
Kenelle? Rennoille tanssijoille, irrottelijoille. Niille, jotka haluavat oikeasti oppia kyseistä tanssityyliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti