Testasin Esport Bristolin World Jumping basic -tunnin, jossa hypittiin minitrampoliinilla.
Salla: Trampoliini-ryhmäliikuntatunnit ovat Suomessa melko uusi trendi, eikä kovin moni kuntokeskus niitä vielä tarjoa. Uusista Esport-kuntokeskuksista niitä kuitenkin löytyy ja mikä parasta, tunteja pääsi testaamaan ilmaiseksi.
Tykkään hyppiä trampoliinilla ja ihan lattiallakin, joten odotukseni tunnin suhteen olivat korkealla. Tunnin alussa pieneen pyöreään trampoliiniin asennettiin polkupyörän tankoa muistuttava tanko, josta pystyi ottamaan tukea tunnin aikana. Itse trampoliini oli kevyt ja ennen tunnin alkua sitä testaillessani onnistuin melkein kaatamaan koko häkkyrän. Tällä trampoliinilla ei selvästikään ollut tarkoitus ponnistaa täysillä.. Tunnin kuluessa selvisikin, että tarkoituksena oli hyppiä hyvin erilaisella tekniikalla kuin trampoliineilla yleensä: polvet ja nilkat piti pitää koukussa ja hypyt matalina, jos halusi pysyä musiikin rytmissä. Hyppyjen lisäksi trampoliinilla tehtiin perinteistä aerobic-askellusta kuin 90-luvulla konsanaan. Kannat peppuun, mambo, marssi, hengitys ja musiikkina Ricky Martinia ja Hansonia. Siis apua! Ei sittenkään niin modernia.
Olin odottanut tunnin olevan raskas. Hiki kyllä tuli, mutta en missään vaiheessa hengästynyt niin, että tuntuisi oikeasti pahalta. Höh! En tiedä olenko syönyt liikaa rautatabletteja. Tai ehkä vika oli siinä, että en ihan päässyt hyppytekniikkaan sisälle ja tuntui, että piti himmailla, ettei tramppa keikahda kumoon. Kyse on joka tapauksessa ryhmäliikuntatunnista ja on hyvä asia, että vähemmän liikkuneenkaan ei tarvitse pelätä tunnin olevan liian haastava. Onhan se itsestä kiinni, miten raskaan tunnista tekee.
Trampoliinitunti oli hauska kokemus, mutta jäi vähän sellainen olo, että konseptia voisi vielä kehittää paljon eteenpäin. Eri ohjaajilla voi toki olla erilaisia tunteja ja voisin kokeilla lajia uudestaankin. Perinteisempi tyyli hyppiä trampalla on silti edelleen enemmän minun makuuni, saa kunnolla purkaa energiaa ja tehdä temppuja. Ehkä olen tälle tunnille liian lapsenmielinen. Sen sijaan esimerkiksi polvivaivoista kärsiville tunti sopisi mielestäni erittäin hyvin, trampoliini pehmentää mukavasti hyppyjä.
Mieskommentit: Minut huijattiin mukaan ryhmäliikuntatunnille. Aiemmat kokemukseni ohjatuista ryhmäliikuntatunneista jäävät yhteen työpaikan hyvinvointipäivän kahvakuulajumppaan.
Tunti oli kokemattomalle sopivan helppo ja treenin raskauden pystyi itse säätämään, kunhan oppi hyppytekniikan. Suhteellisen yksitoikkoiseen liikuntaan tottuneelle treeni toi mukavaa vaihtelua eri lihaksille, koska yksinkertaiselta kuullostava trampoliinilla hyppinen voi olla yllättävän monipuolista. Tunti oli hauska ja meni nopeasti. En ole ollenkaan ryhmäliikuntaihminen, mutta tämän tapaisille tunneille voisin mennä toistekin.
Mitä? World Jumping trampoliinihyppytunti.
Missä? Esport Bristolissa Helsingin keskustassa Mikonkadulla. Tunteja myös mm. Esport Centerissä Espoossa. Esportin tilat ovat isot ja modernit, ryhmäliikuntatunteja on paljon ja erikoisempiakin vaihtoehtoja löytyy.
Kenelle? Sopii kaiken kuntoisille, myös polviongelmista kärsiville. Niille, jotka kaipaavat vaihtelua perinteisiin tunteihin. Riittävän yksinkertaista myös miesten aivoille. ;)
Kävimme yhdessä testaamassa kaksi Dancehall-tuntia Helsinkiläisen HiMo Clubin tutustumisviikolla. Ensimmäisen tunnin nimi oli yksinkertaisesti Dancehall ja siellä keskityttiin "äijämäiseen" tyyliin. Toinen tunti oli nimeltään Dancehall Queen Style, jossa sen sijaan tanssittiin naisellisella tyylillä.
Salla: HiMo Clubin tanssisali oli melko pieni ja täynnä ihmisiä, joten tunneilla todellakin oli jamaikalaisen kuuma ja hikinen tunnelma. Pidin molemmista tunneista todella paljon (mikä ei ole itsestäänselvyys, sillä olen usein aika kriittinen tanssitunteja kohtaan). Miestyyli oli minulle vaikeampaa. Siinä selkä ei saanut mennä notkolle ja lantiota oli tarkoitus iskeä vain eteenpäin, mikä oli yllättävän haastavaa. Äijätyyli oli kivaa, mutta Queen style oli vielä enemmän minun juttuni ja olin innoissani! Siinä sai selkäkin mennä sopivasti notkolle ja sheikkailua tehtiin myös esimerkiksi konttausasennossa. Huippuhauskaa, onhan se nyt siistiä heilutellaan itseään mitä hassuimmilla tavoilla! Tuntien ohjaaja oli sijainen, mutta selvästi todella osaava hommassaan. Pidin siitä, että tunneilla oikeasti opetettiin ja kerrottiin liikkeistä sekä tanssityylistä kattavasti. En esimerkiksi tiennyt, että Dancehall-muuveille on omat biisinsä, joihin niitä yleensä tehdään. Aikaisemmat Dancehall-kokeiluni ovat olleet zumba-tyyppisiä, tämä oli jotain aidomman oloista.
Anni: Komppaan Sallaa, oli todella kivat dancehall -kokeilut! Vaikka mieli leijui, niin peruskuntoilijalle HiMo:n dancehall-tunnit olivat fyysisti mukavan raskaita. Voin kertoa, että seuraavana päivänä reidet tiesivät tanssineensa. Ammattitaitoinen ja iloinen ohjaaja Venla kertoi jamaikalaisen tanssilajin taustoista ja liikekielen viesteistä. Kappaleiden lyriikoita ja rytmiä tulkitaan liikkeiden avulla, omaa persoonallista tyyliä unohtamatta. Jamaikalla dancehall on perinteisesti ollut miesten suosima laji. Siksi klassisessa tanssityylissä on maskuliinisuutta. Kokeilemistamme tunneista naisellinen Dancehall Queen style oli myös minun suosikkini!
Mitä? Dancehall ja Dancehall Queen
Missä? HiMo Club, Lönnrotinkadulla Kampissa. Persoonallinen ja naisellinen tanssistudio glitteriperhos-koristeineen. Koko konsepti noudattaa samaa pinkkiä linjaa. Suositulla kokeiluviikolla tilat tuntuivat aika ahtaalta.
Kenelle? Rennoille tanssijoille, irrottelijoille. Niille, jotka haluavat oikeasti oppia kyseistä tanssityyliä.
Testasimme yhdessä Motivuksen BootyShake tunnin.
Anni: Tunnin nimi on kuvaava, sheikkailua on tarjolla kokonaset 50 minuuttia. Haasteena on saada hytkymään hallitusti se kohta, mitä vuoroinkin on tarkoituksena liikuttaa. Tunti ei ole koreografisesti hankala, vaan kyse on enemminkin heittäytymisestä ja hyväntuulisesta hikoilemisesta. Liikkeet näyttävät vähintäänkin huvittaville, enkä ole aivan varma missä BootyShakessa opituille taidoille on käyttöä. Tunnin ohjaaja Anna on lahjakas ja monipuolinen tanssija, jonka opetustapa on kärsivällinen ja humoristinen. Anna näyttää uskottavasti noloimmatkin moovit! BootyShake ravistelee tehokkaasti kehokomplekseja sekä työpäivästä aiheutuneita fyysisiä ja henkisiä jumeja.
Salla: Tunnilla silmääni pisti se, että ohjaajalla oli sukat jalassa (jumppaajilla oli kenkiä, sukkia tai paljaita jalkoja). Tunnilla ei hypitty eikä koreografia ollut kovin liikkuva, joten kovin kummoinen turvallisuusriski sukat eivät olleet, mutta hieman oudolta se kuntokeskuksen tanssitunnilla kuitenkin näytti. Sisällöltään tunti oli mukavaa vaihtelua konseptitunneille. Eniten sheikkailuista saa irti, kun oppii oikeasti käyttämään keskivartalon lihaksia. Jos pyllyä pyörittelee puoliteholla, tunti ei tunnu oikein miltään. Itselleni tunti ei ollut kovin raskas ja sen perään voisi hyvin vetää toisen treenin. Joka tapauksessa hyvää ja hauskaa keskivartalotreeniä, johon pääsee varmasti parhaiten sisälle useampien kokeilukertojen kautta. Ohjaajalla oli hyvä ja rento meininki, ei yhtään tekopirteän ärsyttävä tyyli (niin kuin jumpissa joskus on).
- Mitä? BootyShake
- Missä? Motivus Center Kamppi. Monipuolinen kuntokeskus, keskeisellä sijainnilla. Ei mitään luksusta, tilat ovat vähän kulahtaneet. Ystävällinen asiakaspalvelu.
- Kenelle? Hulluttelijalle, heittäytyjälle. Koreografisesti helppo tunti sopii kaikille.